Neljän tanssijan alkutaipaleelta on ollut kuvia esillä jo vuosi sitten Taidekeskus Ahjossa olleeseen Varjot näyttelyyn liittyen. Idea teokseen muotoutui alkujaan tehdessäni luurankosyanotypioita rakkaus-teemalla (aikoinaan Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton järjestämä teemanäyttelyhaku. Tällä hetkellä Joensuussa SKjL:n 80- vuotisjuhlaa teemalla JUHLAT, BILEET, PARTY, FEST, HÏEJE esillä niin Taidemuseo Onnissa, Taidekeskus Ahjossa kuin Galleria Kohinassakin. Yms. tapahtumaa, menkää ja osallistukaa.) Rakkaus on tietenkin ikiaikainen asia, joka ihmiskuntaa on liikuttanut varmaan ihmisyyden mystisestä alusta asti. Mutta ennen pääsemista rakkauteen, on uppouduttava vähän muuhun.

Teokseni syntyvät jatkumossa toinen toisistaan, joskus teknisten, toisinaan sisällöllisten tai sekäettä prosessoinnin myötä. Pääsääntöisesti minua liikuttavat tunteet taiteeni energiana. Aiemmassa isommassa kokonaisuudessani Teepussiteoksia (2008-), jota materiaalisesti määrittävät teepussit, pohdin mm. moraalisia seikkoja, menetystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Sympathy for The Devil kuvaa hengen riistäjiä (määrä voi vaihdella rajustikin, ja rehellisyyden nimissä, joukossa on myös joitakin pappeja, jotka eivät tiettävästi ole ketään fyysisesti tappaneet, sekä niitä, jotka on tuomittu väärin perustein.), joihin liittyviä kertomuksia luin aikoinaan satoja. Jokaista naamaa kohden on tietysti suhteessa paljon enemmän niitä, jotka ovat joko menettäneet henkensä tai kärsineet välillisesti menetyksen.

Menettäneiden tarinoita on siis paljon enemmän, Uhreja kuvasin SfTD:n vastapari teoksessa R.I.P. Uhreissa, kuten tekijöissäkin, on eri luokkia. Toisista kuvia on paljon, toisten kuolemasta ei juuri tunnuta välittävän. Tästä löytyy yhtymä Lost Boysiin, jotka syntyivät kunnioittamaan entisen orpokodin pihalta löytyneiden unohdettujen lasten muistoa. Näitä orpokoteja merkitsemättömine hautuumaineen on useita ympäri maailmaa. Niinkuin unohdettuja hautoja yleensä.

Teepussiteokset olivat raskaita toteuttaa henkisesti. Ihmisyyden vähemmän positiivisten puolien sinnikäs tonkiminen jättää helposti toivottomuuden tunteen, joka antaa ymmärtää, ettemme paljon ole kehittyneet aikojen saatossa. Näitä tarinoita tulee koko ajan lisää, ja jos kykenisin, en muuta tekisi, kuin jatkaisin näitä sarjoja.

Loppu vuonna 2014 pääsin kuitenkin rakkauteen käsiksi. Olin varmaan kyllästynyt naamakuviin, mutta vimmaisena ihmisyyden rakastajana en hylännyt esittävää muotoa. Kenties luurangot ovat niitä kadonneita, joiden haudat jäävät mahdollisesti ikiajoiksi löytämättä, ja heidän tarinansa tuntematta. Kaikki ansaitsevat tulla tunnetuksi ja rakastetuksi omana itsenään, mistä päästäänkin Dance of Tuonelan kiiltäviin hahmoihin. Glitterkankaisiin tutustuin ollessani residenssimatkalla Künstlerhaus Schloss Wiepersdorfissa vuonna 2016.

Residenssi toimi mittakaavan suurentajana, monessakin suhteessa. Naapurissa sijainneen studion kollega Bettina Allamoda innosti teoksillaan lisäämään paljetit osaksi Neljää tanssijaa, koska glitterin minikoon pinta ei tuota yhtä hyviä heijastuksia kuin iso paljetti. Sametti on esiintynyt aiemmin parissa teoksessani, ja sen valoa syövä ominaisuus on kuin elämän erinäiset annit. Toinen puoli on killtävä pinta, joka voi luvata paljon, mutta lopulta vain heijastaa takaisin sen, mitä itse olet.

Neljän tanssijan paljettikankaat ovat, kuten myös glitterkangas, karmea ympäristörikos. Mikromuovi oikein huutaa vyörymistään ympäristöön työskennellessä kyseisten materiaalien kanssa. Koska Ilmestyskirjan ratsastajat: Tauti, Sota, Puute ja Kuolema ennustavat maailmanloppua, kuuluu asiaan pieni ökyily, koska jos mikä, niin ahneus koituu kohtaloksemme.

Voi myös ajatella, että aina on mahdollisuus uskoa, toivoa ja rakastaa elämää. Ja vaalia kaikin keinoin sitä, että kaikella on mahdollisuus, ennen poistumistaan, tulla kunnioitetuksi ja kohdatuksi hetkessä, jotka menevät ohi nopeammin kuin arvaammekaan.

Ja niin pääsimme rakkauteen...

And English version will appear...

Sympathy for The Devil III, 2011, syanotypia paperille, liimakangas. Yksi ruutu n.5 x 5 cm
cyanotype on paper, sticky ironingfabric. One square about 5x 5cm.

R.I.P. 2014, anthotypia paperille. Arkki n.9 x 13 cm.
anthotype on paper. Each piece about 9 x 13 cm.

Lost Boys, jonka myötä enemmän innostuin hahmojen muotoon leikkaamisesta. Kangas on syanotypioinnin jälkeen silitetty yhteen toisen vanhan lakanakankaan kanssa harsomaisella liimakankaalla. Tämän jälkeen sudin kangaskovetetta pintaan, etteivät reunat rispaantuisi hirveästi.

Lost Boys that inspired me to cut figures out from fabric. After preparing the cyanotype I ironed second old sheet together with skeleton sheet. Then both have been added with layer of Stiffy (= fabric stiffener) to prevent hairy looking edges.

Naturaali ilmestys. Natural look, cyanotype on fabric with extra support fabrics and stiffy.

Black Wall Gallery Vaasa 2016, katossa Crawling. Suuret kiitokset vielä nytkin Cosimolle Pikku Aasin Nukketeatterista, koska apu tuolloin antoi matkalle liikkeen ja vaihtuvat värit.

In Black Wall Gallery in Vaasa year 2016, I got plenty of important help and support from Cosimo from